Olen ajautunut kauas aamusivujen alkuperäisestä mallista. Kirjoitan niitä pari kertaa viikossa, junassa, matkalla töihin. Aloittaessani olen aina ollut jo pari tuntia hereillä ja itsekritiikki kuulemma siihen mennessä on jo herännyt (ei sitä kyllä kaikin ajoin huomaa). Harvoin tulee sisintään aamusivuihin purettua, mutta itse kirjoittamiseen olen jäänyt koukkuun. Tyyli on tainnut liukua enemmän pakinan tai kolumnin suuntaan.

Silkasta laiskuudesta taas johtuu se, että blogini “otteita aamusivuilta” -osiot ovat niin hiomattomia kuin ovat. Ne kun on suoraan lehtiöstäni kopioitu ja siihen taas pyrin kirjoittamaan mahdollisimman rennosti ja nopeasti, tyyliseikkoihin takertumatta.

Itsekritiikki ei siis ole vahvoja puoliani. Ei myöskään ikäni edellyttämä arvokas käyttäytyminen. Anteeksi.